Sauna 70. Rastilan leirintäalue
Eilen sunnuntaina kaverini Katri järjesti saunaillan Rastilan leirintäalueen uudessa rantasaunassa. Hieno rakennus ja sauna, jossa mustat seinät ja takaseinustalla parhaat löylyt. Päivän olin viettänyt veljen talon rakennustyömaalla, joten iltasauna osui oikein hyvään saumaan. Yhteensä löylyttelemään mahtui hyvin kymmenkunta naista yhtäaikaa. Avantouintikausi aloitettiin samalla, vaikka merivesi on vielä varmaan reilusti yli 10 asteista. Varpaita kuitenkin kipristeli sen verran, että avantoharrastusta on hyvä jo viritellä. Sauna toimii kesäkaudella vuokraperiaattella, mutta aukeaa ilmeisesti talvella yleiseksi avantosaunaksi ainakin joinain iltoina. Todistusaineistoa en valitettavasti muistanut kuvata, mutta sauna on ehdottomasti suosittelemisen arvoinen. Isoista ikkunoista näkymä on merenlahdelle ja sillalle, jota pitkin metro vilahteli ohi.
Sauna 69. Hämeenlinnan Hätilässä
Kummini ja serkkuni asuvat Hämeenlinnan Hätilässä samassa pihapiirissä. Hätilä on mukavan oloista puutaloaluetta, jossa lapsena serkkujen luona kylässä käydessäni oli hauska kulkea ja kikatella. Siellä ilmassa tuoksuu usein sauna, palava puu.
Pääsin työmatkalla Eveliinan ja Janin luona yökyläillessäni löylyihin naapuritalon kellarin saunaan. Ihana luksus hotellin sijaan ja mukava nähdä Hämeenlinnan porukoita pitkästä aikaa.
Saunassa oli puukiukaan lisäksi uusi hieno sähkökiuas.
Saunat 66, 67, 68. Brooklyn banya
Amerikan lomalla tuli yhteensä viisi uutta saunaa, kun mukaan lasketaan matkan viimeisessä etapissa New Yorkissa Brooklyn banyan ”kuiva sauna”, ”kostea sauna” ja turkkilainen sauna
Tämä facebook-päivitykseni kertonee kaiken olennaisen.
Kävimme tänään venäläisessä banyassa Brooklynin laitamilla. Hinnastossa oli ”roof top access” 15 $. Venäläinen saunanpitäjä selitti huonolla englannilla sen tarkoittavan ”top-less”, jonka päättelimme tarkoittavan katotonta kattoterassia. Olimme ainoat asiakkaat. Setä kävi heittämässä meille löylyä ja huitomassa höyryä pyyhkeellä. Seinällä oli amerikkalaisen toimittajan lehtijuttu Lauttasaaren saunaseuran saunoista. Brooklyn Banya näytti parhaat päivänsä taakse jättäneeltä, mutta hyvät löylyt saimme. Spasiba ja do svidanya!
Sauna 65. Aamu-uinti Tyynessämeressä ja sauna Dolphin klubilla
Kesäloman Amerikan matkan parhaimpiin kokemuksiin nousi aamu-uinti ja sauna San Franciscossa, Tyynenmeren lahdella. Haaveilin uinnista Tyynenmeren aalloissa, mutta muutaman San Franciscossa vietetyn päivän aikana emme ehtineet suuria aaltoja rannikolle näkemään. Sen sijaan löytyi erinomainen uimapaikka avovesiuintiin ja soutuun keskittyneeltä Dolphin klubilta San Franciscon lahdelta. Vesi oli noin 14 asteista, kun kuulemamme mukaan rannikolla avomeren puolella se olisi noin 7 asteista. Vesi tulee Kalifornian edustalle Alaskasta.
Lahdella on kaksi vene/uintikerhoa, jotka ovat vuoropäivinä auki ulkopuolisille 10 dollarin maksua vastaan. Delfiiniklubi on perustettu vuonna 1877. Soitimme ovikelloa, ja ystävällinen iso mies päästi meidät sisään ja opasti eteenpäin. Naisten pukuhuoneessa oli kymmeniä jos ei satoja lokerikkoja, joissa roikkuivat uimapuvut ja lakit. Herttainen paikka, josta tulivat mieleen suomalaiset avantouintikerhot.
Ulkona oli seinällä jonkinlainen vuorovesitaulukko.
Uimarannalla näimme varoituskylttejä, DANGER Bio hazard!! Uiminen kielletty!! Delfiiniklubin setä kuitenkin huitaisi huolestuneelle tiedustelullemme kädellään.
-Ne laittoivat nuo varoituskyltit eilen, mutta sen jälkeen on jo monta vuorovettä mennyt edestakaisin. Ihan hyvin voi uida!
Uidessa mieleeni tuli, että täällä voi olla haita ja teki mieli kääntyä ensimmäiseltä poijulta takaisin. Kun kysyin asiaa, niin sama huitaisu.
-Kyllähän niitä haita meressä on. Mutta ennemmin olisin huolissani lasinsirpaleista.
Kerhon seinällä oli myös iso taulukko, johon jäsenet merkkaavat uintisuorituksiaan. Tavoitteena ilmeisesti 100 mailia kesän aikana.
Sauna oli ihan tavallisen suomalaisen saunan näköinen sähkökiukaineen. Lauteilla makoili kaksi naista, joilta kysyin voisimmekohan heittää kiukaalle vettä. He katsoivat vähän hölmistyineinä ja totesivat, että voivat kyllä laittaa lämmön pois päältä, jos meillä on liian kuuma. Ja että ei kannata heittää vettä sähkölaitteen päälle. Emme sitten saaneet löylyä, mutta mittarin mukaan lämpöä oli kuitenkin lähemmäs 90 astetta. Ei se niin kuumalta tuntunut, mutta jälkeenpäin oli kerrassaan ihana ja ihan saunonut olo!
Viimeisimmät kommentit